Avustuskohteet

Toimimme Haitilla kolmessa eri kohteessa, Montrouiksen ja Timonetten kylissä sekä pääkaupungissa Port-au-Princessä.

Port au Prince:n alueella Apua Haitille ry on tukenut maanjäristyksessä vaurioituneiden talojen korjaamista yhteistyökumppanimme pastori Bertho Eugenen kautta. Hänen avullaan olemme kartoittaneet 20 perhettä, joiden koti tarvitsee korjausta. Noin puolet näistä kodeista on vaurioitunut niin pahoin, että vain kivijalka rakennuksesta on jäljellä. Maaliskuussa 2017 seitsemän kotia on valmiina ja kahden kodin rakentaminen vielä tänä vuonna on suunnitelmissa. Rakennustyön projektikoordinaattorina vuoden 2017 alusta toimii Haitilla Woodley Joanis, joka on toimittanut selkeät raportit uusien kotien rakentamisen edistymisestä.

Lue lisää...

Tammikuun 2010 maanjäristyksen jälkeen suuri joukko kotinsa menettäneitä ihmisiä lähti pakolaisina pääkaupunkiseudulta etsimään apua ja suojaa muualta Haitissa. Yhteistyöjärjestömme YWAM Haiti perusti Timonetteen telttakylän pakolaisille ja alkoi rakentaa heille uusia pysyviä koteja.

Nyt kylään on rakennettu sata kotia maanjäristyksessä kotinsa menettäneille perheille. Näistä sadasta suomalaisten varoilla on rakennettu 30 kotia. Telttakylä on saatu purettua ja yhteensä noin 500 ihmistä asuu turvallisissa uusissa kodeissaan. Lisäksi kylässä on vaatimattomissa savimajoissa asuvaa alkuperäistä kylän väestöä noin 1500 henkilöä.

Lue lisää...

Montrouiksen kaupunkiin päätyi pakolaisina useita maanjäristyksessä kotinsa menettäneitä perheitä. Kaupunkiin perustettuun telttakylään jäi asumaan 16 perhettä, koska heillä ei ollut mitään muutakaan paikkaa, jonne mennä.

Kaikkien näiden perheiden isät olivat kuolleet maanjäristyksessä. Yksinhuoltajaäideillä on keskimäärin 3-4 lasta, joillakin jopa 5 tai 6 lasta. Tällä hetkellä perheet ovat päässeet New Vision Ministries -järjestön avulla muuttamaan teltoista pois vuokrattuihin väliaikaistaloihin.

Lue lisää...